Marraskuu 2020

”Tule, tule hyvä mieli – älä tule paha mieli!”

Meidän ihmisten tärkeimpiä perustarpeita on yhteenkuuluvuus toisten kanssa. Tämä perustarve on mahdollistanut lajimme säilymisen ja meidän ihmisten selviytymisen erilaisista uhkaavista tilanteista huolimatta. Jos joku suljetaan ryhmän ulkopuolelle, tiedämme, että vaikutukset ovat pahimmillaan äärimmäisen vakavia. Juuri siksi, että yhteenkuuluminen on meille koko hyvinvoinnin ja melkeinpä hengissä säilymisen kannalta niin tärkeää, osaamme erittäin nopeasti ja taitavasti arvioida ja tulkita sosiaalisia tilanteita, joissa olemme ja elämme.

Aloin miettiä onko puhe ryhmään kuulumisesta jotenkin tämän päivän ilmiö vai onko siitä ollut puhetta jo aikaisemmin. Katselin kirjahyllyäni ja vaikka osaan kyllä tavaroita laittaa kiertoon, niin kirjoista on ollut vaikea luopua. Niinpä hyllyssäni on edelleen yksi ammatillisesti käänteentekevä kirja (muitakin toki on). Vuonna 1984 julkaistiin suomen kielellä ruotsalaisten Ladbergin ja Björlingin kirja Hyvä päiväkoti. Olin muutaman vuoden toiminut päiväkodin johtajana ja kirja avasi silmät kokonaan toisenlaiselle toimintakulttuurille, jota kirjan ohjeiden mukaan aloimme toteuttaa. Pienryhmätoiminta muotoutui omannäköiseksemme meidän päiväkodin keskeiseksi toimintakulttuuriksi. Toiminnan keskiöön nousi lapsen kysymys: ”Pääsenkö mukaan leikkimään?”. Ymmärsimme yhteisesti henkilökunnan kanssa, että ryhmään kuuluminen antaa lapsille sellaisia mahdollisuuksia ja voimavaroja, joita ei voi saada esimerkiksi kahdenkeskisissä ystävyyssuhteissa. Lapset saavat mahdollisuuden kokea kollektiivista osallistumista ja olla kollektiivisissa vuorovaikutussuhteissa (kommunikaatiosuhteissa). ”Oma ryhmä” loi mahdollisuuden yhteenkuuluvuuden kokemukselle, jossa oli mahdollista harjoitella sosiaalisissa tilanteissa tarvittavia taitoja. Henkilökuntana jouduimme myös miettimään, puhummeko kohteliaasti toisillemme ja annammeko positiivista palautetta, lapset nimittäin ottivat meistä mallia. Huomasimme sen konkreettisesti, kun olimme mukana lasten pienryhmäleikeissä. Eli jo siis  40 vuotta sitten  yhteenkuuluvuus on ollut varhaiskasvatuksen alan kirjallisuudessa esillä ja myös toimintakulttuurissa mukana.

Sosiaalisissa tilanteissa toimiminen on toisille meistä vaikeaa ja vuorovaikutus voi mennä solmuun. Erityistä ja varsinkin vaativaa tukea tarvitsevat, ovat välillä hämmennyksissä, miten erilaisista vuorovaikutustilanteista oikein selviää. Tunteet ovat se palautejärjestelmä, jonka avulla me ympäristöämme havainnoimme, arvioimme ja teemme tulkintoja ja johtopäätöksiä toisten aikeista. Tunteet antavat välitöntä palautetta riippumatta siitä haluammeko vai emme ottaa näitä tunteita vastaan. Tunteet ovat hyvä esimerkki siitä, miten mieli, keho ja aivot toimivat yhteistyössä. Kasvojen ilmeet, kehon asennot ja myös kehon eri osissa tuntuvat reaktiot kertovat meille tunteiden ilmaantumisesta. On monia tunteita, jotka ihmiset kokevat samalla tavalla jopa eri kulttuureissa esimerkiksi viha, pelko, onnellisuus ja suru. Mutta myös kulttuurisia eroja on tunteitten ilmaisussa ja toisten ihmisten tunteitten tulkinnassa.

”Tule, tule hyvä mieli – älä tule paha mieli” tapasimme lasteni kanssa hiekkalaatikolla leikkien loruilla. Välillä sai olla yksin ja oltiin niin äiti kuin tyttäret kaveria vailla ja välillä taas porukkaa oli liian kanssa ja tuli riitaa lapioista ja ämpäreistä! Elämä oli helpompaa, kun oli hyvä mieli – mielikuvitus tuli  avuksi – sai ajatella vaikka mitä hauskaa ja kuvitella itsensä milloin miksikin astronautiksi! Äitikin!

Autismikirjon ja kehitysvammapsykologian professori Elina Kontu

Tampereen yliopisto, TUVET-hanke